Hyppää sisältöön

Kohti kokonaisvaltaista työntekijäkokemusta

28 joulukuun, 2021
Susanna Juusti

Kulunut vuosi 2021 on aktivoinut keskustelua työpaikan kulttuurista, jaksamisesta, johtamisesta ja hyvinvoinnista. Aiheita käsitellään usein kovin irrallisina elementteinä, ja välillä ne tulevat esiin hetkestä ja henkilöstä riippuvina mielipiteinä.

Keskusteluista käy ilmi, että organisaatiokulttuurin kuvitellaan syntyvän orgaanisesti. HR-puolen keskusteluja tuntuu hallitsevan hybridityön määrittäminen ja uudenmallisen työnteon säännöt. Kokonaisvaltaisen työntekijäkokemuksen rakentaminen näyttää unohtuneen täysin.

Sosiaalisessa mediassa pyöri joulukuussa postauksia, joissa iloittiin ylimääräisistä vapaapäivistä tyyliin ”on ollut niin raskas vuosi ja kaikki ovat ihan loppu”. Näkyipä siellä myös erään yritysjohdon päivitys, jossa todettiin, että ”nyt ei kannata enää loppuvuonna juurikaan tehdä töitä ja stressata, vaan nauttia läheisten seurasta ja hyvästä ruuasta”. Päivityksen ilmestymisen aikoihin joululomaan oli vielä pari viikkoa aikaa.

Seurasin keskustelua hieman hämmentyneenä ja pohdin, että onko se hyvän johtajan merkki, jos antaa ylimääräisiä vapaapäiviä ja kannustaa jättämään työt tekemättä. Mielestäni ei ole.

Meillä ID BBN:ssä organisaatiota on aina johdettu ihmiset edellä. Vaatimustasomme on kova, mutta pyrimme siihen, ettei kenenkään työkuorma ole kohtuuton – töitä tasataan tarvittaessa tiimiläisten kesken. Resursointipalaverien ja aktiivisen hands on -johtamistavan avulla varmistamme, että työmotivaatio säilyy ja töitä jaksetaan tehdä – myös kaksi viikkoa ennen joulua.

Employee Experience -kehityshanke

Vallitsevien poikkeusolojen aikana olemme kiinnittäneet henkilöstömme hyvinvointiin entistä enemmän huomiota. Käynnistimme syksyllä 2021 EE-projektin eli Employee Experience -kehityshankkeen, joka nimensä mukaisesti keskittyy työntekijöihin ja heidän tarpeisiinsa.

Employee Value Proposition

Kehityshankkeessa on neljä osa-aluetta: johtajuus, kehittyminen, palkitseminen ja kulttuuri. Käymme osa-alueet läpi ja dokumentoimme niiden käytännöt ja mallit. Haluamme luoda toimintatavat, jotka:

  • ovat kaikille tasapuoliset
  • mahdollistavat kasvun sekä henkilökohtaisella että yritystasolla
  • huomioivat ihmiset
  • palkitsevat onnistumisista
  • rakentuvat avoimelle ja läpinäkyvälle tavalle toimia.

Lähdemme kokonaisvaltaisen työntekijäkokemuksen kehittämisessä siitä, että työntekijät ovat itse vastuussa omasta käyttäytymisestään, tavastaan elää ja kykyjensä kehittämisestä. Yrityksen velvollisuus on tarjota työntekijälle terveellinen työpaikka, jossa tuetaan kehitystä, koulutetaan, suunnitellaan ja mitoitetaan tehtävät oikein ja kannustetaan yhteisöllisyyteen. Työtehtävät ja toimenkuvat ovat tärkeitä, mutta niin ovat myös henkilöiden väliset suhteet. Positiiviset kohtaamiset ja yhteisön tuki ovat elämän tärkeitä peruspilareita.

Työnantajakuvaa ei ole olemassa ilman työntekijäkokemusta. Kuten brändit, myös työnantajakuvat rakentuvat katsojien silmissä – tässä tapauksessa työntekijöiden kokemuksista.

Elämän suola

Yhteisöllisyys ja ihmiset ovat elämän suola, ja näinä aikoina niistä on tullut todellista luksusta. Sen saimme huomata, kun järjestimme ikimuistoiset pikkujoulut joulukuun alussa. Mukaan pääsi koronapassilla ja negatiivisella testituloksella. Terveysturvallisesti järjestetyssä tilaisuudessa oli yllin kyllin ruokaa, juomaa, musiikkia, viihdettä ja jopa palkintoseremonia, mutta juhlasta teki juhlan se, että saimme viettää aikaa saman katon alla – hymyillä, nauraa ja hassutella yhdessä, käydä osin vakaviakin keskusteluja – ja tuntea kuuluvamme tiimiin.

Group of people in a party

Osa ihmisistä tapasi kollegojaan ensimmäistä kertaa kasvokkain, vaikka olemme tehneet yhdessä töitä jo kuukausia. Fyysisen yhdessäolon kokemus oli järisyttävä – se antaa meille kaikille voimia pitkäksi aikaa.

Group of people
Näin vuoden vaihtumisen kynnyksellä haluan antaa lupauksen kaikille työntekijöillemme: panostamme työntekijäkokemukseen tosissamme. Rakennamme kokonaisvaltaista hyvinvoinnin mallia, johon kuuluu työn ja vapaa-ajan tasapaino, kunnioittavan ja reilun kulttuurin tukeminen, henkilöstön osallistaminen työpaikan kehittämiseen, henkilöstön kouluttaminen ja taitojen kasvattaminen sekä positiivisen ja vastuullisen yrityskulttuurin ylläpito.

Ylimääräisiä vapaita tai löysäilyviikkoja en voi luvata, koska tekemistä meillä riittää. Sen voin kuitenkin luvata, että kun yritys menestyy, menestystä jaetaan myös henkilökunnalle.

Huikea vuosi 2022 on edessämme. Lähdetään siihen ilon kautta!

Timo and Susanna

Signature Susanna

Susanna Juusti
Susanna on yksi ID BBN:n perustajista. Hän rakastaa hyvää markkinointia ja tietää miten sitä tehdään. ”Minusta hyvän markkinoinnin määritelmä on yksinkertainen: se tukee myyntiä, eli sillä tehdään rahaa.” Susanna on markkinointialan edelläkävijä ja asiantuntija. Hänen blogistaan saat vinkkejä siihen, kuinka markkinoinnista otetaan kaikki tehot irti.

Search